perjantai 13. marraskuuta 2015

Ensilumensoppa

Ensilumi sateli hiljalleen jääden hetkiseksi valoisuttamaan, suloisuttamaan maailmaa. Kaivelin kattilanpadan esille ja keittoahan siitä sitten syntyi, tai melkeinpä pataa, senverranvähäisesti lientänestettä pakuria laittelin. 


Raaka-aineksina luomulaatuisia kasviksia
Valmis ensilumensoppa nautitaan tietysti ulkona maisemia ihastellen!

Aineksia soppaan suurinpiirtein mitä jääkaapissa sattui olemaan:
kaksi punasipulia
kuusi valkosipulinkynttä
parisenttiä inkivääriä
punainen tuore chili
viisi senttiä palsternakkaa
pari sellerinvartta
kaksi punaista paprikaa
muutama tomaatti
pienen kesäkurpitsan puolikas
puolikas  fenkoli
tuoretta sitruunaruohoa
vedessä liotettuja aurinkokuivattuja tomaatteja ainakin viisi
parsakaalin puolikas (varsi myös)
punaisia linssejä desin verran
yrttisuolaa
kookosöljyä
pakuriteetä nesteeksi (vesikin käy oikein hyvin)

Ja tässä kuinka se tapahtuu:

laita kattilaanpataan kookosöljyyn kuullottumaan silputtu punasipuli ja valkosipuli
seuraavaksi pilkottu palsternakka ja pätkitty sitruunaruoho sekä parsakaalin varsi palasteltuna
ja niiden päälle kattilaan paloiteltu inkivääri ja chili
sekoitahämmennä sekaisin ja lisää pakuria/vettä senverran että kasvikset peittyy
lisää kattilaanpataan punaiset linssit ja loput kasvikset hienonnettuna 
pyöräytäsekoita kaikki sopivasti sekaisin
anna porista pulputtaa parinkymmenen minuutin verran, lisää sopivasti yrttisuolaa
tarkista maku

asettele soppalautaselle, lisää ituja ja tuoreita yrttejä päälle
 ja namnam!
♥ nauti ensilumensoppa rakkauella ♥

lauantai 31. lokakuuta 2015

Tyrnivoimakaakkua

Kesä mennä sujahti, minnelie hujahti. Metsässä, suolla, marjoja täällä ja tuolla. Pakasteeseen, soseeksi ja ennenkaikkea tuoreena monenlaisilla tavoilla niistä nautiskellen. Tässä yksi aivan miiielettömän upean makuinen kaakku. ja jällehen ilman sokeria, jauhoja, gluteenia, maitoa, laktoosia tai muitakaa lisäaineita tahi eee-koodeja. Ainoo lisäaine ja parasmauste tässä(kin) on se Rakkaus tekemiseen <3





Tyrniraakakaakkua rakkauella <3
RakkausRavintolan emännän tapaan
Aineksia suunnilleen tuossa kaakkusessa:

Pohja n. 18-0cm irtopohjavuokaan
ripottele leivinpaperilla vuoratun vuuan pohjalle kerros kaakaonibsejä sekä seesaminsemeniä, yksinkertaista ja toimivaa!

kaakun päällismousseen: 

puolisen litraa tyrnimarjoja, säästä muutama marja koristeeksi
reilu desilitra kookossosetta (käytin tätä: http://fitnessfirst.fi/foodin-kookossose-raaka-400-ml.html )
1 luomu appelsiini (käytä kuorineen hyvin pestynä tai kuori)
3-4 rkl psylliumkuitua (löytyy kaupoista leivontatarvike hyllystä tai nettikaupoista)
10- tippaa steviauutetta (tai kotimaista hunajaa 2-5 rkl)

Huristele kaikki sekaisin yleiskoneella, blenderillä, sauvasekoittimella tai muulla keittiövehkeellä, tarkista koostumus, makeus ja lisää tarvittaessa vähän makeutta tai psylliumkuitua.

Kaada tyrnimousse pohjan päälle, koristele muutamalla tyrnimarjalla/ kaakaonibsillä ja siirrä kylmään jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Pakastimessa jähmettyy reilussa tunnissa, parissa.

Tee päälle halutessasi mantelikerma: liota desin verran manteleita 4h tai yön yli, kaada vesi pois ja hurauta veden kanssa tasaiseksi paksiksi kermaksi (aloita lisäämällä ensin reilu desi vettä ja lisää pikkuhiljaa kunnes koostumus on mielestäsi sopivan kermainen). Mausta aidolla vaniljalla ja makeuta jos haluat.

Keitä kannullinen pakurijuomaa ja nautiskele sisäisen auringon loisteesta, tyrnikaakun makusinffoniasta ja annan elämäneliksiirin virrata jokaiseen kehosi soluun! (tarjoa ystäville kans ;) )



maanantai 29. kesäkuuta 2015

The Organic MagicLipstikkaSoup

The Organic MagicLipstikkaSoup yhdelle-kahdelle:

The Organic MagicLipstikkaSoup yhdelle-kahdelle


iso punasipuli tai nippu kesä-punasipulia
reilu puoli litraa lipstikanvarsia pätkittynä parin sentin pätkiksi
pienen kukkakaalin lehdet ja kanta
pätkä palsternakkaa
valkosipulinkynsi
herbamarea tai muuta yrttisuolaa
2-4dlvettä
kookosmaitoa

-kuullota suikaloitu sipuli oliiviöljyssä
-lisää kaikki muut pilkotut kasvikset
-lisää vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät
-lisää vähän herbamarea/yrttisuolaa/merisuolaa
-anna porista miedolla lämmöllä n. 10 min ->kasvikset saavat jäädä al dente
-soseuta blenderissä ja lisää kookosmaitoa sopivasti kermaisen koostumuksen saamiseksi
-(lisää suolaa tarvittaessa)
-silppua pinnalle voikukanlehtiä ja nautiskele pienten kukkakaalinuppujen kanssa hyvässä seurassa

...ja soppakattila tyhjeni alta aikayksikön, makoisaa!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

KahdenPorkkanan kaaakkku Äitillen

Äitienpäivä ja kaakkua tarttis tehdä... kaapissa hihkui pari porkkanaa, pakkasesta kaivelin marjoja, pussinpohjalta muutaman mantelin, kourallinen aurinkosiemeniä, ropsaus Rakkautta ja ripaus HyvääTuulta, siitä se sitten lähti... ;)
Lopputulema erittäin maukas, melkein kirpsakka kuulema, muu raati olisi toivonut makeampaa, 
mutta Hei- kukas se tämän äitienpäivän kaaakun makeuden sai päättää ;)

Suunnilleen tällaisia ainesosasia KahdenPorkkanan kaaakkkuun tuli:

pohja:
porkkana
pari kolme ruokalusikallista auringonkukansiemeniä
ruokalusikallinen manteleita
ripaus ruususuolaa
pari ruokalusikallista kookosöljyä
vajaa ruokalusikallinen psylliumkuitua
reilu teelusikallinen kanelia

- huristelinsuristelin rouheiseksi ja taputtelin kakkuvuokaan

päälle:
porkkana
reilu kaksi desiä lakkoja
reilu desi tyrnejä
vajaa desi auringonkukansiemeniä
desin verran kaakaovoita sulana
desin verran kookosöljyä sulana
steviatippoja kymmenkunta
ripaus ruususuolaa

- hurautin surautin samettisentasaiseksi, kermaiseksi kiisseliksi ja kaadoin pohjan päälle ja laitoin pakastimeen muutamaksi tunniksi hyytymään

Päälle liotin cashewpähkinöitä muutaman tunnin, huristelinsuristelin ne samettiseksi kermaksi bourbonvaniljajauheen kanssa.

Nautiskelin auringossa hyvässä seurassa istuskellen.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Malja Keväälle

Kevätaurinko innoittaa aina kaivelemaan marjoja pakastimen uumenista, haaveilemaan uusista marjaretkistä, nauttimaan auringonsäteiden loppumattomasta tanssista viimeisillä lumihangilla ...

Kevään maljaan voit upottaa niitä marjoja mitä pakastimestasi löytyy, vaikkapa ne viimeiseksi jäävät puolukat ja herukat, yhdistele eri marjoja rohkeasti etukäteen miettimättä miltä lopputulos voisi maistua. Huristelesuristele hieman sulaneet marjat blenderissä/sauvasekoittimella pienen vesimäärän kanssa soseeksi ja lisää lusikallinen tai pari  pellavansiemeniä ja hunajaa makeudeksi tarvittaessa. Huristelesuristele lisää. Tarkista maku ja jätä puoleksi tunniksi lepäämään jotta pellavansiemenet ehtivät turvota ja kiinteyttää soseen.

Laita kookosmaitoon luomuvaniljajauhetta ja siihen chiansiemenet likoamaan ainakin puoleksi tunniksi. Sekoita tasaiseksi, tarkista maku ja lisää makeutusta tarvittaessa.

Laita kookosmaitoon raakakaakaojauhetta muutama teelusikallinen, makeuta halutessasi vaikkapa hunajalla. Sekoita tasaiseksi.

Malja Keväälle!

Kasaa koko komeus kauniiseen lasiin ja nautiskele hiiiitaaaasstiii ja herkutellen.

Omasta pakastimestani marjamousseen kaivelin yhteensä reilu puoli litraa
mustaherukoita
lakkoja
mansikoita
lisäsin desin vettä ja 2 rkl pellavansiemeniä sekä kolme tippaa nestemäistä steviaa (löytyy esimerkiksi täältä: http://foodin.fi/catalogsearch/result/?q=stevia+drops)
Huristelinsuristelin sileäksi

Valkoiseen mousseen laitoin
n. 3 dl luomu kookosmaitoa (purkilisesta reilu puolet, loput suklaamousseen)
pari kolme ruokalusikallista luomu-raakalaatu chiansiemeniä
ripaus ruususuolaa
teelusikallinen luomu bourbonvaniljajauhetta
sekoitin sekaisin ja annoin turvota yön yli

Suklaamousseen laitoin
loput luomukookosmaito purkillisesta, eli about desi
pari rkl raakakaakaojauhetta
vettä muutama tippa
Sekoittelin sileäksi ja annoin hetken levätä.

Kasailin kauniiseen lasiin ja nautiskelin kevätauringon ihanassa paisteessa.