perjantai 10. huhtikuuta 2015

Malja Keväälle

Kevätaurinko innoittaa aina kaivelemaan marjoja pakastimen uumenista, haaveilemaan uusista marjaretkistä, nauttimaan auringonsäteiden loppumattomasta tanssista viimeisillä lumihangilla ...

Kevään maljaan voit upottaa niitä marjoja mitä pakastimestasi löytyy, vaikkapa ne viimeiseksi jäävät puolukat ja herukat, yhdistele eri marjoja rohkeasti etukäteen miettimättä miltä lopputulos voisi maistua. Huristelesuristele hieman sulaneet marjat blenderissä/sauvasekoittimella pienen vesimäärän kanssa soseeksi ja lisää lusikallinen tai pari  pellavansiemeniä ja hunajaa makeudeksi tarvittaessa. Huristelesuristele lisää. Tarkista maku ja jätä puoleksi tunniksi lepäämään jotta pellavansiemenet ehtivät turvota ja kiinteyttää soseen.

Laita kookosmaitoon luomuvaniljajauhetta ja siihen chiansiemenet likoamaan ainakin puoleksi tunniksi. Sekoita tasaiseksi, tarkista maku ja lisää makeutusta tarvittaessa.

Laita kookosmaitoon raakakaakaojauhetta muutama teelusikallinen, makeuta halutessasi vaikkapa hunajalla. Sekoita tasaiseksi.

Malja Keväälle!

Kasaa koko komeus kauniiseen lasiin ja nautiskele hiiiitaaaasstiii ja herkutellen.

Omasta pakastimestani marjamousseen kaivelin yhteensä reilu puoli litraa
mustaherukoita
lakkoja
mansikoita
lisäsin desin vettä ja 2 rkl pellavansiemeniä sekä kolme tippaa nestemäistä steviaa (löytyy esimerkiksi täältä: http://foodin.fi/catalogsearch/result/?q=stevia+drops)
Huristelinsuristelin sileäksi

Valkoiseen mousseen laitoin
n. 3 dl luomu kookosmaitoa (purkilisesta reilu puolet, loput suklaamousseen)
pari kolme ruokalusikallista luomu-raakalaatu chiansiemeniä
ripaus ruususuolaa
teelusikallinen luomu bourbonvaniljajauhetta
sekoitin sekaisin ja annoin turvota yön yli

Suklaamousseen laitoin
loput luomukookosmaito purkillisesta, eli about desi
pari rkl raakakaakaojauhetta
vettä muutama tippa
Sekoittelin sileäksi ja annoin hetken levätä.

Kasailin kauniiseen lasiin ja nautiskelin kevätauringon ihanassa paisteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti