perjantai 13. marraskuuta 2015

Ensilumensoppa

Ensilumi sateli hiljalleen jääden hetkiseksi valoisuttamaan, suloisuttamaan maailmaa. Kaivelin kattilanpadan esille ja keittoahan siitä sitten syntyi, tai melkeinpä pataa, senverranvähäisesti lientänestettä pakuria laittelin. 


Raaka-aineksina luomulaatuisia kasviksia
Valmis ensilumensoppa nautitaan tietysti ulkona maisemia ihastellen!

Aineksia soppaan suurinpiirtein mitä jääkaapissa sattui olemaan:
kaksi punasipulia
kuusi valkosipulinkynttä
parisenttiä inkivääriä
punainen tuore chili
viisi senttiä palsternakkaa
pari sellerinvartta
kaksi punaista paprikaa
muutama tomaatti
pienen kesäkurpitsan puolikas
puolikas  fenkoli
tuoretta sitruunaruohoa
vedessä liotettuja aurinkokuivattuja tomaatteja ainakin viisi
parsakaalin puolikas (varsi myös)
punaisia linssejä desin verran
yrttisuolaa
kookosöljyä
pakuriteetä nesteeksi (vesikin käy oikein hyvin)

Ja tässä kuinka se tapahtuu:

laita kattilaanpataan kookosöljyyn kuullottumaan silputtu punasipuli ja valkosipuli
seuraavaksi pilkottu palsternakka ja pätkitty sitruunaruoho sekä parsakaalin varsi palasteltuna
ja niiden päälle kattilaan paloiteltu inkivääri ja chili
sekoitahämmennä sekaisin ja lisää pakuria/vettä senverran että kasvikset peittyy
lisää kattilaanpataan punaiset linssit ja loput kasvikset hienonnettuna 
pyöräytäsekoita kaikki sopivasti sekaisin
anna porista pulputtaa parinkymmenen minuutin verran, lisää sopivasti yrttisuolaa
tarkista maku

asettele soppalautaselle, lisää ituja ja tuoreita yrttejä päälle
 ja namnam!
♥ nauti ensilumensoppa rakkauella ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti